sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Pientä ja suurta

Tämä pieni Baby sophisticated - takki valmistui jo kevättalvella, silloin en tarkkaan tiennyt tulokkaan sukupuolta, joten ajattelin sopivat kummalle vain ja miellyttävän myös tulevan äidin silmää. Värit passasivat ystävälleni ja lämmittävät huhtikuun alun tulokasta kevään koleilta ilmoilta. Takin omistajaa en ole vielä tavannut, niin pieneltä takki kuitenkin tuntui, että pitää pitää kiirettä, mikäli aion nähdä kun vielä mahtuu päälle!






Omaan vaatekaappiini taas syntyi jotain suurempaa, Joji Locatellin Boxy. Tunteet ovat vieläkin hieman ristiriitaiset, tästä saisi varmaan hyvän odotukset vs. todellisuus meemin :)
Ehkä hieman pois leveydestä ja pari senttiä lisää. Eli pitänee tehdä toinen? Mallin imartelevuudesta huolimatta, äärettömän mukava se on päällä ja sopivan lämmin. Mökillä en paljon muuta olekkaan pitänyt. Viikonloppuna käytiin isoveljeni kanssa koeajamassa mökkikunnan molemmat frisbeegolf-radat, itse viskelin kiekkoja ekaa kertaa, mutta juju alkoi löytyä ja pelivaatteet oli kohdallaan :)



Helman kiertymisestä oli puhetta Tiian kanssa Kerässä, ymmärrän nyt mistä puhuttiin...






perjantai 18. maaliskuuta 2016

Manzanilla



Sanana Manzanilla on ihana, soljuu lausuttaessa, piti oikein katsoa googlesta että mitä se tarkoittaakaan. Ensimmäinen osuma oli tietynlainen viini, no se passaa minun värivalintoihin, mutta alkuperäinen tarkoitus lienee viitata kamomillaan. Monessa neuleessani näyttää olleen värejä ja niin täässäkin. Paneelit hieman eri sävyä ja kaksi punaista lisää raitoihin. Lankana ihanainen Canopy 50% Baby alpacaa, 30% Merinovillaa ja 20% Bambuviskoosia, yhteensä 100% pehmeää täydellisyyttä.
Hihat tein täysimittaiseksi ja muutenkin piti vähän silmukoita laskeskella, kun oma lankani oli hieman ohjeen lankaa ohuempaa. Lopputulos jälleen suosikkimateriaalia.

Minä ja paita ehdimmen jo piipahtaa pikku koulutusreissulla ja myös keskeisemmässä Euroopassa oli varsin koleaa ja neuleet tuli tarpeeseen. Myös uusi puhelimeni oli odotellut uutta suojaa ja reissuun piti sellainen saada, tai tehdä jo aloitettu valmiiksi ja puhelin ja omistaja ovat myös tähän tyytyväisiä :) Tässä lankana Isagerin Plant Fiber kaksinkertaisena. Kuvat jälleen Essin käsialaa, Essin lankanurkkauksessa. Malli oli vähän väsynyt ja flunssan kourissa, joten neule ja virkkuu pääosassa :)






sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Voi Ihmetys miten ihana neule!

Sitten alkaa valmiita tipahdella. Tämän neuleen silmukat loin jo syksyllä ja vartalon raitaosuuden ja hihojen alun jälkeen tuli stoppi, tai oikeastaan neule oli hankala kuljettaa mukana kun lankoja oli kiinni niin monta ja muut ihanat meni edelle.

Tämähän neule leikkisästi kulki jämälanka- ja lankavaraston tuhous-projektina, onhan raitalanka varastosta ja rinnalleen tarvitsi vain 4 kerää Isagerin Meriliniä. Raitalankana Louhittaren Luolan Väinämöinen Sport värissä Harmo ja vielä jäi useisiin vastaaviin projekteihin lankaa tähteelle ;) Napit soviteltu neuleen päälle Tampereen Nappipuodista, ihania nappeja, hyvä palvelu.

Mallina Veera Välimäen Lankaleikki kirjasta Ihmetys ja miten ihmeellisen täydellinen siitä tulikaan.Ja olkoonkin miesten paita, kuvailisin omaa valkoista versiota jopa siroksi. Ja kaulus, taas yksi paras elementti mallissa. 

Salamalla värit tulevat hieman todellisempana esiin ja raitalangan sujuvan värien vaihtelun näkee parhaiten tosi elämässä. Hihojen raitaosuudet ovat oma lisäykseni, muuten seurasin mallia :) Kuvista jälleen kiittäminen Essiä.





lauantai 6. helmikuuta 2016

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Syyskuussa näytän päivittäneen edellisen kerran, hups.... Valmistunut on kaikenlaista, osassa vielä langanpäät odottelee, osa odottaa pingotusta ja samalla lopullista tuomiota, että ollakko vai eikö olla. Mutta ne mitkä on olleet käytössä ja monessa mukana ja päätyneet jonnekkin ihan muualle ovat seuraavat:

Helga Isagerin Neuleiden neljä vuodenaikaa kirjan hartioittenlämmitin, jonka nimeä en nyt saa päähäni. Jonkinverran jätin kuvioita pois, kun oma lankani oli huomattavasti paksumpi ihana Baa Ram Even Dovestone jota meni melko tarkalleen 2 vyyhtiä. Luottoneule ensikäytöstä alkaen.


Joku ei osaa poseerata rennosti



Kuvissa muuten neuloutuu Doodlerini, joka on enää niitä muutamaa langanpäätä ja kylpyä vaille valmis.

Sitten on nämä Kalajoki sukat jotka tein pyynnöstä jouluisella suklaapalkalla :) Langat oli se juttu ja ne taisivat olla tutuista lampaista, ihanaa rasvaista pässinpökkimää :) Paksuutta oli reilusti ja näitten neulominen oli kaikkinen jokikuvioineen väliin melkoista vääntämistä, mutta tulipahan kunnon sukat. Terveiset kertoivat sukkien miellyttäneen saajaansakin. 




Ja tämän postauksen loppuun viimeisenä vähän jotain muuta kuin perusneuleita. Tai sitä nämäkin aikanaan olivat, molemmat kaupan perusneuleita, riittävän villaisia, että vaatekäytön tullessa tiensä päähän pääsivät 90 asteen pesuun ja huopuivat mukavasti ja muuntuivat kaksinkertaisiksi villapohjallaisiksi. 

Mökillä, crocseissa ja sentapaisissa sekä saappaissa, iskän vanha norjalaspaita samalla käsittelyllä, yksinkertaisena, ilman huolitteluja, on palvellut pohjallisina ja en tiedä mitä tekisin ilman niitä! Siitä ajatus siis lähti, kun piti keksiä sopiva lahja joulunviettopaikkaan. Joulun töitten vuoksi oma lapsuudenkoti oli liian vaikean matkan takana, joten Essi pelasti minut yksinäiseltä jouluaatolta kutsumalla kylään omaansa. Pohjalliset lämmittää siis Essin vanhempien jalkoja ja ovat kuuleman mukaan olleet jo käytössä ja hyväksi havaitut.

Eestä..

..ja takkaa.