tiistai 18. marraskuuta 2014

Messusaldoa ja pipo

Oli taas se aika vuodesta, käsityömessut. Ystäväni Essi on jo useampana vuonna päässyt käsiksi Käsi- ja taideteollisuusmessujen vapaalippuihin, ja tämä vuosi ei ollut poikkeus. Tänä vuonna tosin kävimme ensin urakoimassa messut läpi lauantaina ja sunnuntaina tekemässä täsmäpiston hankkimaan pari mietityttämään jäänyttä lankakerää.


Lankojen suhteen olin alkuun maltillisempi, mutta tulihan tuota hankittua. Ilmeisen tarpeeseen kuitenkin, kun  taustalla on jo uuden projektin hihat mytyssä. Louhittaren Luolan väinämöistä siis 3 eri värissä, TukuWoolin villaa kahdessa ja pari Rowanin Fine Tweediä. Pinkki kausi alkaa taas nostaa päätä sinisten ja harmaitten jälkeen.

Valmiitten teosten puolelta mukaan tarttui Maatuska-heijastin, yhdet bambupuikot, nappikorvikset ja ihana 4 laatasta koostuva pannunalunen, jonka osat tarttuvat näppärästi toisiinsa magneeteilla. Ja kuppikakkujen muotoisia saippuoita nappasin mukaani myös, tuoksuvat ihanilta :) Myös joulukorttiaskartelujuttuja hamstrasin, niistä lisää myöhemmin. Ehkä...



Pipo syntyi yhdeltä istumalta ja on lämmittänyt päätä jo viikon. Vanhat pipot alkoivat kaikki olla puhkipidettyjä ja syyskylmät yllättivät. Paloma on paitsi nopeaa neuloa, myös ihanan pehmeää ja lämmintä. 


Pipo Ohje omasta päästä omaan päähän, mallineulen taisin poimia Kerässä olleesta piposta kuten lankakin sieltä
Lanka Paloma hieman vajaa 2 vyyhtiä

torstai 6. marraskuuta 2014

Rikottua helmineuletta, olkaa hyvät!



Broken seed stwich... nope.
Broken seed switch... ei.
Broken see twitch.. e-ei..
Broken seed stich, jee!

Pidän itseäni varsin sujuvakielisenä, mutta kohtasin voittajani, lausumisessa. Mutta sitä se on, tuo ihana ja niin yksinertainen pintaneule. Tästä se ajatus lähti, Lankakauppa Kerän kämmekkäistä, lisää vain sormet.



Jälleen meinasi iskeä ensimmäisen sormikkaan syndrooma. Ensimmäinen syntyi kuin itsekseen, toista 5 cm resoria ja sitten ei mitään. Tarve uusille käsineille oli kuitenkin niin suuri, että kävin tsekkaamassa uuden Kerän vapaapäivänä ja istuin tikuttelemaan ja juoruamaan. Loputkin 3 sormea punnersin illalla, samoin kuin päättelin langanpäät Criminal mindsin lomassa. 


Testasin myös läppärin kameraa. Jatkossa sitten taas kunnon kuvia. 

Lanka Isager Merilin violetin (no.52) ja tummanvihreän (no16) sävyissä maksimissaan puoli kerää kumpaakin.

Tuntuma langassa on jännittävä, lämmin ja viileä samalla. Vielä eivät ole ulos päässeet testiin, mutta ehkä jo tänään.